tiistai 23. toukokuuta 2017

Runoja kokoelmasta Kynnenjälkiä (Runogalleria 2001)



puut
pystyyn nukahtaneet
eivät pääse pakoon
pakokaasuja ja kaupungin ääniä

niinkö ovat
minunkin juureni
asfalttiin uponneet


---


halaan jykevää mäntyä
taitaa aika minut jättää
ennen kuin ehdin kasvaa
yhtä suureksi


---


Aurinko
polta minun ihoni
kestäväksi
kuin havupuun kaarna

   tuuli
   puhalla nauravat
   rypyt silmiini

Maa

koveta jalkapohjani
voimakkaiksi
jotta ne eivät väsyisi
minua kantamaan


---


jos avaruus
olisi valkoinen
ei sen rajoja
tarvitsisi miettiä


---


kun vastassa on seinä
eikä huoneessa
yhtään ovea

on parasta mennä nukkumaan
herätä

uuteen uneen


---


mihin varjo katoaa
kun valo sammutetaan?
 
     se hyppää sisääsi

siksikö pimeää pelätään


---


laiskoissa ajatuksissa
tyhjän viisauden tuoksu


---


heitän huoleni nurkkaan
unohdan ne sinne
siivoan vasta kun on pakko


---


rakentaisinko itselleni
turvaa hauraista
seinistä

murtukoot seinät ja
hajotkoon katto
sade saa minut kastella
tuuli puristaa
käteni nyrkkiin


---


osaisin taistella
koota voimani
heittää ne tulenlieskana
kuivaan maahan
koota armeijan niistä
jotka eivät pakene
vaan kävelevät kohti
palavat ja jatkavat
muuttuvat maaksi
kasvavat puuksi
huojuvat tuulessa
kasvattavat totuutta
oksissaan


---


tunnen tomun sisälläni
tämän maan
en enempää
en vähempää
voi sen peittää
muilla muodoilla
korvata kulisseilla
repiä palasiksi
tomua sinä olet


---


elämän pituinen hetki
jyrää minut allensa
tunnen ohimoillani
tähtien sykkeen


---


oloni on niin kevyt
helppo on juosta
linnunradalla


---


muutun kiveksi
osaksi kalliota
katson teitä
minua ei nähdä

kun haluan
että minut huomataan
nousen pystyyn
levitän siipeni


---


muutan mieleni
haukan lennoksi
tasaisen vakaaksi
kallion muistiksi
muutan katseeni
kuun valoksi
ajan nähneeksi
kiven katseeksi
muutan matkani
suden juoksuksi
nälän voimaksi
kuoleman peloksi
hengitän kaiken ilman


---


minä en ala
teidän orjaksenne
en huoraksi
muovailuvahaksi
nälkäni ei niin
suuri ole


---


kuinka nöyräksi
uusi elämä
tekee äidin

kuinka nöyräksi
kuolema


---


kaikesta minun on luovuttava

ääriviivani

ainut minkä
saan omistaa
loppuun asti


---


itsekkyyden väistyttyä tulevat jumalat


---


miten voisin kuvitella
että te tulette luokseni
jumalat ja metsänhenget,
kun minulla on aina niin kiire

miten voisin luulla
että te kerrotte
minulle salaisuutenne
ja kosketatte voimallanne,
kun minulla ei ole aikaa odottaa


---


tänä yönä sudet ovat hiljaa

    minut on vangittu
    vapauden harhaan

vain valo erottaa
minut ja varjoni
tänä yönä
ikävoin itseäni

kauan sitten luulin
etten unohtaisi

virtaa joka huutoo elämäni


---


miltä tuntuu todellisuus

kaikkiko mitä tunnen
pimeää valkokankaan takana


---


ollaan hetki hiljaa
loistetaan levollisena
kuin tähdet
mihinkään kiirehtimättä
kaikki on jo tässä
ilman ihmistäkin
on maailma valmis


---


bongaillaan satelliitteja
pimeyden kiertolaisia
neonvalot revontulina
täytetään tämä elämä

uskalletaan toivoa
ilman tähdenlentoja


---


pelon hylkäämänä
jalat maahan juurtuneena
turvassa tähtien kohdussa


---


miltä kosketuksesi tuntuu
miltä katseesi
miltä sinä
mitä pelkään mitä haluan
oletko se sinä
vai toiveideni veistos
kaunis ja kosketeltava


---


sydämeeni
   olet majasi rakentanut
vahvat ovat kotisi seinät
eikä katto päästä vettä läpi

nyt sytytät tulen
kuulen tulitikun raapaisun
hymyilet
   liekit nuolevat kuivaa puuta
katseesi alla ne tanssivat
   vapaina, nälkäisinä,
   elävinä

olo niin lämmin ja turvallinen


---


tuulet tuovat mereltä
voiman luoksemme
tähdet laulavat hiljaista lauluaan

me olemme maasta tehty

jos maailma on jo valmis,
mihin meitä tarvitaan?

minulle riitää
että olemme olemassa
samaan aikaan,
täällä ja nyt


---


kokoan haudassani
muurahaisten armeijaa
komennan ne hakemaan
sinut vierelleni


---


vielä saan sinut palaamaan
vielä saan sinut

palamaan


---


välttelen katsettasi
joskus minunkin kuvani asui
noissa silmissä


---


sanani
ovat kynnenjälkiä
hauraalla ihollasi
huomaan
sinun tuskasi

on minun

-----------------------




lauantai 7. marraskuuta 2015

Woolf, Tsvetajeva

Woolf, Tsvetajeva, Södergran
syntykää uudelleen puina,
kaiken anteeksi antaneina ja saaneina

puhukaa niille jotka kuuntelevat.

---

Pyytäjä

      Kalastaja pyytää kaloja
         runoilija runoja
usein nykii
          harvoin tärppää,

                      joskus osuu parveen.

---

Takomo

Harmaa kesäyö,
silti valoisa
kaikkialla
pelkkää vihreää

jokainen koivu, pihlaja, mänty
tuomi, syreeni, omenapuu
kanerva, apilanlehti
ruohonkorsi, sammal, pieni neulanen
takoo happea

pitää minut elossa.

---

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Juoruja

Tänään näin naisen,
joka oli jättänyt lastenvaunut
pyörätien laitaan,

pysähtynyt juttelemaan siilille,
vaihtoivat kuulumisia

tulin uteliaaksi,

mutta siilit eivät juoruile.

-----